What kind of a teacher I'd be...

I met these wonderful people in a village where I went with a member of Kilitech, which is a organization that has done a lot when working with the local people to improve the situation in the village (see more: https://www.kilitech.org/majengo-village ). After visiting this village I begun to think what kind of a teacher I'd be - and what kind of a person i am. Because: the main thing is, who you are, what are your values, what would you like to achieve in your life, how do you treat other people. The time in Tanzania gave me the opportunity to find more about my self as a person and as a teacher.

Picture: I tried one of the sewing machines in the village - and found out I  could remember how to use this! My mam used to have one like this when I was a kid.

What else did I find out?

I love to meet new people and it's so easy to get to know them. They seem to think it's easy to talk to me. I managed in situations which differ so much from the situation here in Finland. I had no troubles and did not get upset when something happened and had to admit the situation. I made many friends. I never got mad about things that did not work, never were tired about the differences in our cultures, had no need to complain...So I'm a resilient person, or flexible.

For some reason I seem to have the ability to touch others. May be it's because I do not pretend to be something I'm not? And may be the others can feel that I really respect them? May be they see how interested I'm in them? May be they can feel how enthusiastic I get easily? How much I enjoy being with other persons and groups?

As a teacher I'm going to be all this - and something more. I know I'm able to use my creativity when needed, use different methods to support the students, push them when needed, encourage them, enjoy with them. Be happy with them!

Teaching in M.I.T.

Here I'm with some of my students and one of the teachers, Patrik. As you can see, the classroom was quite small and usually it was so packed you could hardly walk there. But it was nice - and hot. There were no air condition so you had to keep the windows open and then it was so noisy you had difficulties to hear what the students were saying. For some reason they spoke in such a quiet voice; I noticed that some young persons spoke quietly in some other situations, too; may be that was a way to show they respect you. The relations between the teacher and the students were not formal but not informal - something between, I guess. It was different than in Finland. There was kind of a friendly atmosphere all the time but every one was behaving in a nice way. We had some problems understanding each other - my English and their English were different - but we managed. And I enjoyed it a lot! Some times I met some of the students in the city center when I was there by my self and it was so nice to greet them and to be greeted by them. I felt so comfortable; hey, I have people here - others than people with whom I was living - who know me!

We had interesting discussions during the lectures. I could see the students were clever and eager to get to know more about the world we live. And I was eager to learn from them and they taught me a lot. I miss them and hope to be back with them some day!

Before I left Finland I did my "digimarks" and prepared to use many different kinds of methods when teaching. But you know what? There were no opportunity to use them. There were some computers but they were needed to other groups. One day I got the computer and the projector and was going to have a slide show. But there were no electricity...So I had to use my other methods and that was using the white board again...And we talked a lot. At first the students were shy about talking but the more we talked, the more they wanted to talk.

Memories about Tanzania

My period in Tanzania is over - and I came back home to Finland with so many memories...I'd like to share some of them with you. Just be patient and wait, I'll write here and add some more pictures but it'll take some time; last week I was still doing my latest studies and this week I'm preparing the party to my my doughter and to my son - they are both graduating from the college. And it will be my own graduation, too - I can call me as a vocational teacher! Remember, it's different here in Finland than in some other countries: even you already have a degree, you have to get another to be a "proper" teacher in the vocational school. Here it takes about three years to get a profession from the vocational school, in some countries you just take courses...

I'm missing Tanzania some much I'd never had believed it beforehand...You may ask why and what's that I'm missing. There are many things that made my time in Tanzania so precious: people there, climate, scenery...I loved teaching there, I loved to get to know different people and their culture, the way they were living there. I met so many people who were doing so much good without resources enough.

I had the opportunity to meet people you'd never be able to meet as a tourist. Of course I went to a safari as a tourist and had great time there. That was not the point there to me. I'll tell you more after a time!

A day in Mahapusu, the Juvenile jail

My working place was closed and will be closed until next Monday so I went to the Mahapusu which is a juvenile jail for the young people who have committed some crimes. Their ages vary between 11 and 17 and there mostly boys there but also some girls. The boys have one bedroom which they share and the girls share the other bedroom. Then there is one classroom and a playground. There are usually many volunteers there; right now three in the morning and two in the afternoon.

The reasons why the kids are there are many: robbery, burglary or even murder (that's not common). Sometimes the reason is the family with so many problems it's better for the kid to stay some where else. Some of the kids have been in school but some haven't so when trying to teach them it's not easy. The staff there don't tell you much about the backgrounds of the kids so you have to find out by yourself, can the kid read or write in Swahili and/or in English at all. Every kid here needs English because in the secondary school they have all the teaching only in English.

I talked with the "boss" there over an our and tried to understand the system they have here. We have for some reason difficulties to understand each others but finally we got the understanding. I suggested that we schould make some kind of a plan how we schould teach the kids. I told it's vast of time if we do not do the teaching in a systematic way. So now the plan is that we devide the kids in three levels in every subject - at least in English and Swahili. We also want to have more lessons, right now there is only one lesson in the morning and one in the afternoon. I went to center today to in order to buy some kind of a book for reporting but I didn't remember it...(in spite of that I went to a western store and bought cheese - that's something I haven't eaten here at all. And it was so good!)

Life after safari

There were five of us going to a safari last weekend and I'll tell you more later when I get pictures from other participants. But I tell you it was just amazing, something I'm not able to tell you. It was so beautiful there! We went to Ngorongoro and to Tarangire and saw lions, elephants, giraffes and many many other animals.

This week my school is closed, it's Easter holiday. First they told me it was going to be five days but then last week they decided it will be a longer holiday and the school will begin 24th this month. So I decided to go and visit the Rau Day Care Center for one day and this week I'll go and visit the juvenile jail Mahabusu.

I've been thinking how to prepare my next lessons when I'm back in my school. It's not easy because they don't tell me what do they expect from me. So next lesson will be about Children's Rights and the next about The Effects of Childhood Stress. And again I've made mind maps, also some documents which I'm going to copy somewhere; there is no possibility to do that in my school so I'll have to find a place in town.

When thinking about the matters I earlier mentioned, I have to think about the culture differences between Tanzania and Finland. There is no point to teach some matters the students can not "take into their own life",  to digest them. Such matters do not make any sense to them. I'm going to tell the basic matters and then try to make them discuss and go deeper. That's not going to be easy because they are not used to discuss different matters. Usually there is no time for that ;  students are busy writing everything the teacher is writing in to the whiteboard. They have no books, they do not use computers...
 Below are some mind maps, sorry they are not that clear and the other is almost upside down but you get the idea (I put these here because I want to so my tutor Maarit that I'm studying here...)

How to use different methods when teaching...

I can not trust the matter that I'd be able to have the computer and the projector when teaching so I make mind maps of different kinds. This an easy way to show the students the big picture of the matter we are having. It also gives you the opportunity to add more issues while teaching and you are able to go back to some subject easily if for example some one asks questions.

There are always some students coming late to the lesson (because of the rain or something else...) so when using the mind map they can see what's going on and they can catch the teaching.

This is the school where I'm having my internship. It's right in center of Moshi, which is situated in North Tanzania.  The population is about 150 000 and the Kilimanjaro can bee seen from the town and it's huge and beautiful. It's not common for Tanzanians to go and climb to Kilimanjaro: that's something for the tourists. Moshi is said to been the cleanest city in Tanzania and that might be true. People usually burn their trash in their backgrounds or just beside the streets so you can smell the smoke all time. I was surprised to notice that it's not a bad smell.

The education system in Tazania

The school system here n in Tanzania is in some ways the same we have in Finland: preschool, primary school, secondary school, high school and the university. Primary grade is from 1-7, and after that the students have to pass a national test to move to the secondary school. Only 50% of the students pass the test and move to the secondary school. The secondary school is grades 8-13 and the students have a test again. Only 18% of students pass this exam and can participate the higher levels of education.

The problem in Tanzania is that not all of children can reach the education, especially in the rural areas. In recent years the situation has improved but still there are areas where there are no schools so near the villages that the children can attend the school. Another problem is that you have to know English when you move to the secondary school and children don't learn proper English in schools. Even the school is free, there is always the question about money because have to wear the uniform in school and all the families have the money to buy those uniforms

The system puts children from rich families and children from poor families in to a different situation: if you have the money, your children can go to the private school and the poor ones go to the public school. So, you can say that the education is free, but in fact it doesn't give all children the same opportunities.

If you pass the exam good enough the government puts you in a government school which is free and you can continue your education. Otherwise you can move to a private school - if you have the money. If you score highly enough you are taken to a university.
(http://www.nyu.edu/classes/keefer/waoe/webbj.pdf )

The school where I'm having my internship is a private school which offers different curses: computer curses, language curses, Early Child Curses, Business curses, Secretarial curses and so on. The students come there with many different backgrounds. Some of them can speak English fluently but not all of them. The main language here is Swahili and people usually understand that but there are also many other languages because of the hundreds of tribes.

I have been teaching English, Early Chidhood Education and then so called Social Program. I'm - of course - using English but all the time I have to nee aware of the truth that all students may not understand my English. Most of the time I have another teacher there to translate my 'presentation" but not all the time. In the beginning I prepared my lessons so that I would need the computer and the projector but after a couple of days I understood that's not going to be the way I schould prepare my lessons. There are some computers in the school but usually they are in use in the computer class. There is two projectors but I cannot rely to them. And sometimes you just run out of the electricity...

In a class room you usually have a whiteboard and they gave my own marker which I carry with me so I can draw mind maps. And I use them in every lesson. Sometimes I also draw something else if it's necessary, like this other day I (when I saw that the students did not understand the issue) I draw the brains of a human being and how we process the information we gather around us...I have taken some pictures but haven't yet managed to put those here.

I like the students to bee interactive so ask questions and call for their opinions. Many of them are shy but I try to make them to relax. How does this happen? I try to speak Swahili and they are laughing every time! today, for example, I did not remember how to write one English word so I just said "Hakuna ma tata" which means "It doesn't matter" and they thought that was really funny.

Now I feeling tired and will write some more tomorrow. Tomorrow I wont be going to my school because they have their Easter Break so I'll go to a day care center with some other students.

Ei se oo niin nuukaa - it doesn't really matter

Today I was supposed to have English, Early Child Education and teachingto  a group of students about social skills and communication. I arrived late because the taxi came late...so I just attended the English class for a while. Next two lessons schould have been Early Child Education but there were no students...So I just hanged around, talked to some youngsters and have my cafe break. One lesson lasts two hours and no breaks. I don't know how the staff can manage without breaks; actually, they have breaks when the students don't come to the lessons. Right?

Something weird happened to me today. The first thing is not so weird, more like common event here while being mzungu, a white person. Believe me, you are really noticed as a white person here. So I was sitting in the corridor in the school (there is no "Teacher room") and there were a young man sitting besides me. He spoke good English so we talked for a while. After some time he was asking if I could possible help he. He was educated but had no job (and there is no support from the government to the unemployed). He'd like to work with tourists, for example in safaris. He did not ask for money - as many kids do - but he asked if I had connections. I took his email address but told him I feel sorry but don't think I'd be able to help he. And I really felt sorry.

Another event: I was in the center by my self waiting other Finnish students. I drop a small paper in the ground and then walked forward. Suddenly there were two man besides me telling something in a poor English. I told them I'm not going to buy anything and tried to walk away but they didn't let me. Then they asked me to come with them to a office. I said no, I'm not coming with you but they keep insisting me to come. I told them no and I'm calling my Tanzanian friend. So I called and he told me stay there, do not anything, do not go with those man. So when he came (he's from the house where I live and is really a honest man) he talked to the man, suddenly we went to his car with those man and drove to another place and my friend paid those man and then they left us. My friend told me that if I had gone to the office, they would have charged me a lot of money. It was my mistake, I do not usually drop anything in to the ground. Those man were in that area just for looking if they can catch some one...I was lucky having some one to come and rescue me.

I'm sorry if there are mistakes in this writing me being so tired but who cares? Hakuna matata! (no worries/it doesn't matter).

After one week in Tansania

So one week has already gone, only five left! I have enjoyed everything here: the warmth, the food, people, my working place, the place I live (it's called the TVL-house=Tansania volunteers house). I wake up at six every morning, it's dark until seven a'clock. The dadas (sisters) make the breakfast for us, also the lunch and dinner.

I usually go to my working place around nine, sometimes by the car, sometimes by bike. The traffic is something I do not like but you get used to it - just remember that they are using the wrong side of the road...

The school were I work is called MIT meaning Moshi Institute of Tecnology. It's a private owned school which provides different courses: computer curses (that's what they are called), Early Child Education, English... They speak Swahili and English here but as far as I have noticed, only some people speak English. The teacher told me today to learn Swahili, because my English so good :) Usually there is some one to translate  during the lessons - I have difficulties to understand the English the students speak and they have difficulties to understand me, my pronunciation.

For today's lessons I had prepared some slides, actually quite a many, and they found one computer and the projector for me for one lesson. And then there were no electricity...Fortunately I had my notes with me so there were no panic. I'd like to show you my mind maps I use as notes but I have difficulties to put my pictures here.

I asked my supervisor today to give me some feedback. First he said the lesson was good and nice. I asked for more feedback and then he said I schould slow down a little bit and give the students more time to adopt the given information. He also told me not to suppose the students will discus a lot. It's about the system here; they are not used to tell the teacher what  do they think, how are their feelings and so on.

I was going to ask the students to do some group work but there was no room for that. It's a small room where we usually study, it's so small that when every one is sitting, there is no room to make groups, you couldn't walk in the classroom, it was so packed. The methods I've seen other teachers using are mainly (as we might call them) traditional: speaking and writing things to the board. The students I have met, have no books, they just have paper and a pen and they write down everything the teacher says.

You think, don't you, that you schould know your students, at to certain point at least. There is no way I'll get to know my students: we'll meet only for some days and when I asked them to tell me something about themselves, they were too shy to do that and too aware of their poor English. I tried to make the atmosphere less stressful by saying some words in Swahili and that made them laugh :) I'm trying to learn a new world every day, today it was "kwaheri: which means "see you" .

The groups I teach are Early Childhood Education and the group where there are students from many other groups and they are all having their internship. Today I was talking about the early relationship between mother and child and with the other group my teaching is called " Social program". I' tell you later what does this consist.

Olen Tansaniassa

Opetusharjoitteluni Tansaniassa on alkanut! Tai olen siis perilla mutta harjoittelu ei ole viela alkanut, muutama paiva orientaatiota ensin. Ja tassa koneessa ei ole suomalaisia aakkosia...Ajattelin, etta mikali jaksan, kirjoitan blogiani harjoittelun ajan englanniksi

My intership in Tansania has now begun. Or in fact I haven't been in my working place yet, these first days it's orientation so have nothing to do. It feels kind of weird to have your meals made and your room tidied for you. There are some local people working here doing the meals, cleaning and there is also a driver here.

I'd love to go to my working place by bike but I'm not sure I schould do that: yesterday we were biking and it was scary - the traffic is awful. And it's so hot I don't think I'd be able to walk..but we"ll see.

Next time I'll write after having started my work!

Taidan olla loppusuoralla

Ope-opinnot alkavat olla loppusuoralla - opetusharjoittelu vielä, kasvatustieteelliset opinnot hyvällä mallilla ja siinäpä ne alkaa olla. Sain ne vaadittavat digimerkitkin kerättyä! Olen siis somemestari, googlemestari ja saanut somenoviisi arvonimen. Etukäteen pelkäsin, etten saa noita digimerkkejä suoritettua ikinä. Mutta kun vaan päätin, että nyt teen ne yksi kerrallaa, niin niin vain sain ne tehtyä.

Olen pohtinut tämän talven aikana, mistä sain motiivin ja innostuksen opintojen loppuun saattamiseen. Opintonihan keskeytyivät kerran; olin lähiopetusryhmässä mutta en voinut oleskella koulun tiloissa huonon sisäilman vuoksi, sain niin pahoja oireita. Tämä oli siis vuoden 2015 syskyllä. Todenteolle aloitin sitten opiskelun syksyllä 2016 ja nyt loppusuoralla.

Heti, kun laitoin itselleni tavoitteen, että valmistun keväällä 2017, sain uutta intoa ja energiaa opiskeluuni. Samalla ryhdyin haaveilemaan ulkomaanharjoittelujaksosta ja päätin, että teen kaikkeni, että se onnistuu.  Selkeät tavoitteet lisäsivät motivaatiota ja huomasin nauttivani opiskelusta - jälleen kerran. Mikä tuossa opiskelussa viehättää? Olenhan oikeastaan opiskellut koko työurani ajan, milloin jotakin lyhyempää kokonaisuutta, milloin tutkintoa.

Opiskelu antaa minulle valtavasti energiaa. Jopa esimieheni totesi, että "et näytä nauttivan työstäkään, jos sinulla ei ole jotakin lisähaastetita koko ajan". Osui kyllä oikeaan. Nautin siitä, että löydän itselleni uutta tietoa, saan pohtia asioita, tehdä kirjoitelmia, reflektoida, puida asioita muiden kanssa, esitellä osaamistani muille...

Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun opettajat ja muu henkilökunta ovat upeita! Heillä on ollut suuri merkitys ointojeni sujumiseen. Ilmapiiri on ollut niin hyväksyvä, innostava ja kannustava, että on ollut ilo opiskella heidän kanssaan. Opettaat ovat omalla esimerkillään näyttäneet, millainen on hyvä ammatillinen opettaja!

Seuraava kirjoitelmani tulee ehkä sitten vasta harjoittelusta - jos koneet ja netti toimivat...

Harjoitteluun ulkomaille

Nyt toteutuu unelmani, että lähden ulkomaille suorittamaan opetusharjoitteluni; tämähän oli unelmissani jo silloin, kun opsikelin sosionomin tutkintoa. tuolloin perhetilanne oli sellainen, että ulmomaille lähteminen ei ollut realistista. Nyt se on totetumassa: 1,5 kuukautta Tansaniassa!

Miksi ulkomaille vaihtoon?Miksi juuri Tansaniaan? Olen ollut jo pitkään kiinnostunut eri maista ja kulttuureista ja toimiessamme kummiperheenä monille ulkomaisille vaihto-opeikelijoille olen saanut tutustua upeisiin nuoriin ympäri maailmaa. Samalla on tullut aina pieni - tai isompikin - katsaus heidän kulttuureistaan: Slovenia, Namibia, Ranska, Saksa, USA, Irlanti, Italia, Liettua, Puola, Japani, Kiina...Matkoilla, joita olemme mieheni kanssa viime vuonna mieheni kanssa saaneet tehdä, oeln aina eniten ollut kiinnostunut ihmisistä, joita olemme tavanneet. Ja aivan mahtavia ihmisiä olemme tavanneet! Eri ikäisiä, erilaissa elämäntilanteissa olevia, eri uskontoihin kuuluvia, perheellisiä, perheettömiä...Monia antoisia keskusteluja on yhäkin mielessäni, kauniita muistoja.

Afrikka on vieras maanosa, Tansania vieras ja tuntematon maa. Miksipä en lähtisi sinne?

Opettajuus tulevaisuudessa

OPETTAJAN TYÖN SUUNNITELMALLISUUS JA TULEVAISUUS 2016

Saara Kotajärvi

ECVET

ECVET on järjestelmä, jonka avulla ammatillisen koulutuksen opintosuorituksia voidaan siirtää maasta toiseen niin, että ne ovat vertailukelpoisia. Tavoitteena on toisaalta lisätä yksilöllisten opintopolkujen mahdollistumista ja toisaalta lisätä sekä opiskelijoiden että opettajien (kuin myös muun henkilökunnan) liikkuvuutta.  – Viittaan tässä myös oppilaitosten kansainvälistymisstrategioihin, joissa liikkuvuuden lisääntyminen on keskeisempiä tavoitteita. Esimerkiksi OAMK:n strategiassa on tarkalleen määriteltynä ulkomaille vaihtoon lähtevien opiskelijoiden ja opettajien määrät, samoin oppilaitokseen tulevien opiskelijoiden ja opettajien määrät. Strategiassa myös määritellään, millä muilla keinoilla kansainvälistymistä tuetaan. ( Oulun ammattikorkeakoulun kansainvälisen toiminnan suunnitelma vuodelle 2013). Järjestelmän tavoitteena on myös pedagoginen uudistus, jossa jäykästä suoritusten keräämisestä on siirrytty osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Tämä on merkittävä uudistus, joka on vaatinut myös suomalaisen ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistuksia.

TUTKE UUDISTUS

TUTKE-uudistus eli ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus on vaatinut  - ja vaatinee edelleen – muutosta sekä ajattelutavoissa että toiminnoissa. Tähän saakka on opintojen suorittaminen tietyn kaavan, standardin mukaan, ollut keskiössä. Nyt keskiössä ovat opiskelijan osaaminen ja sen kehittymisen tukeminen.

Opetuksen suunnittelun lähtökohtana ovat osaamisperusteisuus, yksilöllisyys (henkilökohtaiset oppimisen suunnitelmat) sekä työelämälähtöisyys. Tämä asettaa vaatimuksia sekä oppijalle itselleen että häntä ohjaavalle opettajalle.

Opettajan työn kuva muuttuu suoritusten mahdollistajasta oppimisen ja osaamisen tukemiseen. Opettaja ei voi enää tarkastella, onko oppilas ollut riittävästi läsnä ja suorittanut riittävät kokeet, tentit tai tehtävät vaan hänen tulee arvioida oppijan osaamista. Oppija puolestaan arvioi omaa osaamistaan, tunnistaa osaamisensa ja arvioi täydennettävän osaamisen. Opettajan tulee arvioida, onko osaaminen riittävää, onko oppija riittävällä tavalla osoittanut ja dokumentoinut osaamisensa vai tarvitaanko osaamisen täydentämistä. Oppija voi hankkia osaamista myös muualta kuin oppilaitoksen tarjoamasta tai hänellä voi olla osaamista jo ennestään liittyen aiempaan koulutukseen ja kokemukseen. Kun opettaja aiemmin pystyi arvioimaan suoritusta tiettyjen kriteerien mukaan, on hänen nyt kyettävä katsomaan asiaa laajemmin ja osattava tunnistaa osaaminen oppijan antamien näyttöjen ja/tai dokumenttien perusteella. Tämä ei välttämättä aina ole aivan yksiselitteistä ja vaatii opettajalta paneutumista asiaan, vahvaa osaamista osaamisalueesta sekä laaja-alaista näkemystä, ennakkoluulottomuuttakin.

Yksi uudistuksen aiheista on työelämälähtöisyys. Entistä enemmän pyritään siihen, että ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet vastaavat työelämän vaatimuksia. Myös oppimisympäristöjen tulisi olla mahdollisimman lähellä aitoja työelämäympäristöjä. Työelämä muuttuu kaiken aikaa ja sen myötä muuttuvat myös ne vaatimukset, joita opiskelijalta vaaditaan, jotta hänestä tulee työn osaaja. Oppilaitokset ovat tietenkin kautta aikojen tehneet yhteistyötä työelämän kanssa mutta nyt sen merkitys korostuu. Parhaimmillaan tästä hyötyvät kaikki – niin oppija, oppilaitos kuin työelämäkin. Yhdessä voidaan suunnitella oppijan osaamistarpeita vastaavat työtehtävät, jotka tukevat hänen oppimistaan ja osaamistaan. Samalla työpaikka voi saada arvokasta lisäosaamista ja kehittämisen mahdollisuuden oppijan ja hänen oppilaitoksensa mukanaan tuomalla (uudella) tiedolla ja taidoilla. Aidossa työympäristössä voidaan tunnistaa sellaista osaamista, joka muuten joidenkin oppijoiden kohdalla olisi työlästä. Tästä voisi esimerkkinä olla nuori, jonka kirjalliset ja suulliset taidot ontuvat mutta joka käytännön työtehtävissä osoittaa osaamisensa mitä parhaimmilla tavoilla. Mikäli oppiminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen tapahtuvat työympäristössä, oppija saavuttaa sellaisia taitoja, joita oppilaitosympäristö ei välttämättä tue: oma-aloitteisuutta, päätöksentekotaitoa sekä vuorovaikutustaitojen kehittymistä oman ammattialan vaatimalle tasolle (tai ainakin siihen suuntaan).

Uudistus vahvistaa oppijan mahdollisuutta omaan yksilölliseen oppimispolkuun. Hänen on osoitettava osaamisensa ammattitaitovaatimusten mukaisesti mutta hänellä on enemmän vaihtoehtoja osaamisensa osoittamiseen. Hän voi suunnata opintojaan niin, että voi entistä paremmin opiskella omien mielenkiinnon ja innostuksen mukaan. Näin hänen motivaationsa säilyy paremmin ja se taas todennäköisesti takaa sen, että hän saa opintonsa loppuun ajoissa; tämähän on myös oppilaitoksen ja valtiovallan intresseissä.

MILLAINEN ON OPETTAJAN TYÖN TULEVAISUUS ?

Opettajan työn kuva laajentuu uudistuksen myötä. Hänen tulee hallita myös muita alueita kuin perinteinen opettaminen.

Suunnittelu on yhä keskeisemmässä asemassa opettajan työssä. Vaihtuvat oppimisympäristöt, yksilölliset oppimispolut ja osaamisperusteisuus vaativat toisenlaista suunnittelua kuin aiempi suorituksiin ja aikatauluihin sidottu oppiminen. Työelämässä käytetyt työmenetelmät ja tekniikat sekä ajattelutavan muutokset (esimerkiksi sosiaalialalla normaaliudesta yksilökeskeiseen työtapaan) edellyttävät opettajalta tiivistä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Lainaan tähän esimerkin ammattioppilaitoksessa opiskelevan poikani äidinkielen tunnilla ryhmän tekemästä lehtisestä: ”Terveiset sieltä (työssäoppimispaikasta) olivat, että olisi hyvä teillä koulussa opettaa enemmän alaan liittyviä työharjoitteita, mitä oikeassakin työelämässä tehdään”. Pitäisikö tämä tulkita niin, että työssäoppimispaikalla odotettiin oppijan jo osaavan tehtävät, joihin hänet siellä ohjattiin? Opiskelija oli edelliseen vastannut seuraavasti: ”Opetussuunnitelmaan voisi aika olla tehdä isoja muutoksia, että ei aina tarvitsisi sanoa työharjoittelupaikassa, että ei minulle ole opetettu käytännönasioita. Vähemmän teoriaa enemmän käytäntöä” . Teksti on kirjoitettu vuonna 2016 syksyllä.

Yksilökeskeisyys vaatii opettajaa ottamaan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa huomioon oppijan yksilöllisen opintopolun. Suunnittelu lähtee tosiasiassa (myös työelämälähtöisyyden ja osaamisperusteisuuden osalta) jo kauempaa eli oppilaitoksen suunnitelmista toteuttaa uuden ajattelumallin mukaista oppimista ja oppimisympäristöjä ja – malleja. Yksilökeskeisyys näkyy oppijan henkilökohtaisessa oppimissuunnitelmassa, jonka oppija laatii itse mutta yhdessä opettajan kanssa. Mikäli työelämä on suunnittelussa mukana, aina vain parempi; tätähän uusi ajattelumalli edellyttää. Opettajan tehtävänä on tukea oppijaa suunnitelman teossa niin, että oppiminen ja tarvittava osaaminen mahdollistuvat. Hänen tulee realistisesti arvioida, onko oppijan mahdollista päästä osaamistavoitteisiin suunnitellulla tavalla ja antaa jatkuvasti palautetta sekä osaamistavoitteiden saavuttamisesta että suunnitelman toteutumisesta. Opetus tulee suunnitella mahdollisimman isoiksi kokonaisuuksiksi työelämälähtöisesti.

Oppijalle on asetettu ammattitaitovaatimukset ja opettajan vastuulla on suunnitella oppimista niin, että tämä mahdollistuu. Sanomattakin on selvää, että opettajan on tunnettava nämä tavoitteet. Hänen on tunnistettava erilaiset työtehtäväkokonaisuudet, joiden avulla osaaminen mahdollistuu. Opettaja suunnittelee (mahdollisesti ja toivottavasti yhdessä muiden opettajien ja muun henkilökunnan kanssa) oppijan työjärjestyksen. Voisi kuvitella, että tämä on haasteellinen vaihe: miten suunnitella yksittäisen oppijan ja toisaalta ryhmän työjärjestys niin, että käytännössä työjärjestystä on mahdollista noudattaa ja osaaminen varmistuu? Oppilaitoksella on tietyt raamit, joiden puitteissa opetus tapahtuu ja tämä tietenkin asettaa reunaehtoja myös opettajan työn suunnittelulla ja toteutukselle. Toisaalta voisi kuvitella, että tällainen työskentely, jossa yksilöllisyys on keskeinen lähtökohta, opettaja voi käyttää omaa luovuuttaan sovittaessaan yhteen eri intressejä. Opettajalta vaaditaan yhä parempia vuorovaikutustaitoja myös suunnitteluvaiheessa; joutuuhan hän suunnitellessaan tekemään yhteistyötä monen tahon kanssa.

Opettaja joutuu myös suunnittelemaan, millä tavalla hän seuraa oppijan oppimisprosessia ja osaamistavoitteiden saavuttamista ja suunniteltava, miten hän tukee oppimisprosessia.

Opettajan työn suunnittelu – hänen työnkuvansa - olisi hyvä tehdä yhdessä johdon kanssa. Mikäli tavoitteena on aito työelämälähtöisyys, on tarkoituksenmukaista tehdä suunnitelmallista yhteistyötä työelämän kanssa. Opettajan on hyvä yhdessä johdon kanssa arvioida, millä tavalla suunnittelu on onnistunut suhteessa uuteen ammatilliseen koulutukseen.

Opettajan substanssiosaamiselle ja pedagogiselle osaamiselle uusi ajattelutapa asettaa myös vaatimuksia. Työelämän vaatimukset vaihtelevat ja yleensä lisääntyvät; tässä muutoksessa opettajan on pysyttävä mukana. Työelämä kokemukseni mukaan toisaalta odottaa oppilaitosyhteistyön tuovan mukanaan jotakin uutta työyhteisöön ja toisaalta opettaja odottaa yhteistyön antavan itselleen, oppijalle ja oppilaitokselle jotakin uutta. Opettajan on oltava valmis hankkimaan substanssiosaamistaan lisää; hänellä on oltava avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta omaksuakseen uusia ajatuksia, tietoa ja ajattelumalleja.

Ammatillisen koulutuksen muutos asettaa vaatimuksia opettajan pedagogiselle osaamiselle. Ottaessaan huomioon oppijan yksilöllisen oppimispolun on opettajan osattava valita oikeita pedagogisia ratkaisuja. Millainen pedagoginen ratkaisu sopii juuri tälle oppijalle, tälle ryhmälle? Millä tavalla mahdollistan ja tuen oppijan motivaation syntymistä niin, että hän löytää omat vahvuutensa ja osaa itse valita itselleen sopivat oppimisstrategiat niin, että osaaminen varmistuu ja samalla oppimisprosessi etenee? Yhteistoiminnallinen oppiminen ja vertaisarviointi tulevat korostumaan jatkossa entistä enemmän; opettajan tulee löytää motivaatio näiden pedagogisten mallien käyttöön ja näin innostettava oppijoitaan niihin. Opetusta on suunniteltava niin, että pedagogiset ratkaisut tukevat oppijan itseohjautuvuutta ja antavat hänelle edellytyksiä (yksilöllisesti) suunnitella omaa oppimistaan myös työelämässä.

Kansainvälistyminen asettaa myös vaatimuksia opettajan työlle. Opettajan tulee pitää omaa kansainvälistymis- ja monikulttuuriusosaamistaan ajan tasalla, myös kielitaitoaan. Hänen tulee olla tietoinen oppilaitoksen tavoitteista tässä suhteessa ja tukea sekä omien oppijoidensa osaamista tässä kuin myös olla valmis ottamaan oppijoikseen oppilaita eri kulttuureista.

Toteuttaessaan arviointia opettajan tulee osata arvioida oppimista ja osaamista erillisinä kokonaisuuksina. Palaute, jonka opettaja antaa, on osa arviointia. Palutteen tavoittena on tukea oppijaa näkemään vahvuuksiaan ja toisaalta näkemään kehitettävät seikat ja osaamisalueet. Palautteen avulla voidaan yhdessä arvioida osaamista mutta myös oppimisprosessia. Parhaimmillaan palaute antaa oppijalle oivalluksia hänestä itsestään oppijana, hänen ammatillisesta osaamisestaan ja oppimisprosessista.

Arvioinnin tulee olla oikeudenmukaista ja realistista mutta sen avulla ei saa ”tyrmätä” oppijaa vaan auttaa häntä näkemään oleelliset asiat. Opettajan on osattava suunnitella, missä vaiheessa oppimisprosessia hän arvioi osaamista ja oppimisprosessia niin, että se parhaiten tukee oppijaa mutta myös edistää oppimistavoitteiden saavuttamista.

POHDINTAA

Haastattelin tätä kirjoittaessani kolmea nuorta, joilla on kokemusta opiskelusta ammatillisessa oppilaitoksessa. Vävyni Sami valmistui LVI-asentajaksi 2009, poikamme Veikko valmistuu tänä keväänä puualan perustutkinnosta ja poikamme Eelis opiskelee toista vuotta rakennuspuolella. Halusin kuulla heiltä, millä tavalla ja missä oppimista tapahtui7tapahtuu ja millä tavalla osaamisperusteisuus näkyy – jos näkyy – opinnoissa.

Näyttäisi olevan niin, että osaamisperusteisuus on todellisuutta poikiemme kohdalla. Enää ei vaadita ehdotonta läsnäoloa esimerkiksi yhteisten aineiden kohdalla vaan esimerkiksi Veikko suoritti matematiikan tekemällä ensimmäisellä tunnilla tentin, jonka perusteella hän osoitti vaadittavan osaamisen. Sami on valmistunut vaiheessa, jolloin osaamisperusteisuus ei ollut näkynyt heillä ollenkaan. Eeliksen kohdalla termi osaamisperusteisuus oli tuttu ja hänen mukaansa se ehkä näkyy parhaiten siinä, että ehdotonta läsnäoloa ei joka aineessa vaadita.

Työelämälähtöisyys näkyy poikien kertomassa jollakin tavalla mutta en osaa arvioida, millainen muutos se oikeastaan on ollut. Eeliksen opetus on tapahtunut pääasiassa aidolla talonrakennustyömaalla näiden kahden vuoden aikana, joten oppimista tapahtuu aidossa ympäristössä. Veikko on antanut vaadittavat näytöt oppilaitoksessa. Samin mukaan hän ei oppinut työssäoppimispaikoissa mitään (paitsi oppi tunnistamaan erinäisiä LVI-alan tarvikkeita). Nyt, oltuaan työelämässä jo usean vuoden, hän arveli, että ei taitaisi ostaa taloa, jonka rakentajina ja LVI-osaajina olisi ollut ammattioppilaitoksen opiskelijoita…

Omissa opinnoissani osaamisperusteisuus on näkynyt hienosti. Uudenlaisen ajattelumallin omaksuminen vaati runsaasti aikaa – ja tekemistä. Kun asteittain täytti HOPS:aan ja suunnitteli opiskeluaan, alkoi vähitellen ymmärtää idean ja sen hienouden. Työssäni olen tavannut monia sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, jotka ovat työssäoppimisjaksolla yksikössämme. Yksikön esimiehenä keskutelen heidän tavoitteistaan ja näytön suunnitelmista. Näyttää siltä, että tällä hetkellä osaamisperusteisuus ei vielä tällä alalla näy – ei ainakaan minulle. Lähihoitajaopiskelijoiden tavoitteet ja suunnitelmat ovat erittäin moniselkoisia ja moninaisia. Myös näyttösuunnitelmat ovat mielestäni aivan liian monimutkaisia. Edellä mainitut ovat mielestäni vielä irrallaan käytännön työelämästä (esimerkiksi neljän viikon aikana laadittava kuntoutumista tukeva suunnitelma yhdelle asiakkaalle; täysin epärealistista tai sitten ajattelen asian liian laajasti. Kaikilla opiskelijoilla on käsittääkseni ollut aivan samat suunnitelmat eikä siellä ole muistaakseni ollut mainintaa osaamisperusteista…

Uusi malli vaatii aikaa – ja meitä, uudella tavalla osaamisemme saaneita opettajia. Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailmanlaajuisesti tunnettua ja arvostettua mutta jotta säilymme kilpailukykyisinä jatkossakin, on uudistuttava jatkuvasti.

Kansainvälisyys ja monikulttuurius

Osoitimme Helin kanssa kansainvälisyys ja monikulttuurius osaamisemme eilen illalla. Etukäteen jännitin tilaisuutta kovastikin, vaikka olenkin suhteellisen runsaasti kouluttanut erilaisia työyhteisöjä. Aiemmin on tottunut siihen, että kouluttajaparin kanssa voi istua alas, suunnitella ja tarpeen mukaan käydä yhdessä materiaalin läpi, jotta varmistemme sen, että molemmilla on sama ymmärrys koulutettavasta asiasta. Siinä samalla on voinut tuoda spontaanisti esille ideoita liittyen esitystapaan ja käytännön esimerkkeihin. Samalla on voinut antaa palautetta toiselle tavasta, jolla kaveri aikoo asiansa esittää.  - Ja kun vielä tuntee kouluttajakaverinsa hyvin, voi olla varma siitä, että koulutuksen aikana toinen tukee toisen osuutta. Se myös oli selvää, että tutun kaverin kanssa saattoi kesken esityksen keskeyttää toisen tämän siitä häiriintymättä. Ja tiesi myöskin sen, että toinen jo yleensä katseesta osasi tunnistaa, milloin toinenkin halusi osallsitua juuri tämän osuuden kouluttamiseen (vaikka siis työnjaollisesti olikin toisen vuoro).

Nyt oli toisin: Helni kanssa emme ole ikinä tavanneet muuta kuin AC:lla kuullet toistemme äänet ja kuulleet toisen tavan kommentoida ja ottaa osaa opetukseen. Maaritin ehdotuksesta toteutimme opetuksen käyttäen tiimiopettajuutta - ja yllättäen hyvinhän se meni! Tulkoon tässä vielä kiitokset Helille!

Suunnittelimme opetustuokion lähinnä sähköpostin ja puhelimen välityksellä ja suhteellisen lyhyellä ajanjaksolla. Suunnittelua auttoi käsitykseni mukaan se, että meillä molemmilla on elämänkokemusta ja kokemusta myös kansainvälistymisestä ja monikultturisuudesta. Näin ollen meillä oli yhteinen kokemuspohja - vaikkakin erillä tavalla hankittu - joten saatoimme käydä suoraan asiaan luottaen siihen, että kumpikin ymmärsi oleelliset ja keskeisimmät seikat aiheesta. Olimme käsitykseni mukaan myös molemmat tietoisia omasta osaamisedstamme ja tiesimme, mihin piti keskittyä, jotta itse sai riittävän osaamisen.

Itse opetustuokio meni niin kuin oli suunniteltu. Sen totesin, että tunti on lyhyt aika tällaisen aiheen käsittelyyn ja olisi ollut hyvä, mikäli meillä olisi ollut aikaa vaikkapa puolikin tuntia lisää. Olimme suunnitelleet opiskelijoille kysymyksiä, jotka olisimme esittäneet esityksen lopuksi chatin välityksellä, jotta olisimme voineet varmistua oppimisesta. Kysmykset olisivat ollet 1) Keskeisten käsitteiden määrittely, 2) Mitä haasteita monikulttrius asettaa opettajan työhön ja 3) Millaiseksi arvioit oman osaamisesi suhteessa tähän aiheesee. Tähän ei kuitenkaan jäänyt aikaa. Mietimmekin näin jälkikäteen Helin kanssa, että laitamme ko. kysmykset Tarjoumaan jälkitehtävksi ja pyydämme itse kutakin pohtimaan siitä blogissaan. Maaritin tekemän pikakyselyn avulla näimme, että osallistujat olivat ymmärtäneet, mistä tässä osaamisalueessa oli kyse.

Visualisointiin olisi ehkä omalta osaltani voinut kiinnittää enemmän huomiota tai enemmänkin siihen, millä tavalla tärkeät asit tulivat esille ja säilyivät esillä. Olisin voinut hyödyntää näytöllä olevaa Note-tilaa ja laittaa sinne esimerkiksi diaoisa esitety kysymykset ja samoin muutaman oleellisen seikan liittyen keskeisempiin seikkoihin kulttuurien väkisistä eroavaisuuksista.

Koen, että olen vahvoilla tämän aiheen suhteen. Toimiminen ulkomaalaisten opiskelijoiden kummiperheenä yli kymmenen vuoden ajan on antanut mahdollisuuden tutustua useaan eri kultturiin ja antanut mahdollisuuden tutustua aivan mahtaviin nuoriin ympäri maailmaa. Olemme mieheni kanssa myös matkustelleet jonkin verran "reppureissaajina - muun muassa InterRaililla pari vuotta sitten - ja nähneet monelaista elämää ja kulttuuria. matkoillamme olemme majoittuneet muualla kuoin hotelleissa, matksutaneet yleisillä kulkuneuvoilla ja tutustuneet upeisiin ihmisiin!

Innostuin etsimään tietoa ammatillisen koulutuksen kansainvälisymisestä ja siitäpä löytyikin trunsaasti hyviä raportteja ja tutkimuksia. Tunnin aikana ei kuitenkaan voi kaikkea esittää ja toivonkin, että osallistujat käyvät antamiemme linkkien kautta tutustumassa noihin materiaaleihin.

Valmistumme opettajiksi maailmaan, jossa kansainvälistyminen ja monikultturius ovat osa opettajan elämää. Nämä seikat kuuluvat myös ammatillisen opettajan ammattitaitovaatimuksiin. Jospa opewtustuokiomme antoi intoa toisillekin paneutua asiaan!

Loppukiri? Jotakin muuta vielä ennen sitä

Onkohan liian paljon sanottu, että otan loppukirin? Tavoitteenani on suorittaa harjoittelu tämään kevään aikana ja saada osaamiseni osoitettua vielä niiltäkin osa-alueilta, joilta se vielä on osoittamatta. Työläintä on noiden digimerkkien suorittaminen...

Opinnot ovat tähän saakka ollet antoisia. Olen oikeastaan yllättynyt siitä, millaisen prosessin olen saanut jo tähän mennessä käydä läpi. Oman mausteensa prosessiin on tuonmut se, että olen ollut kahdessa eri opiskelijaryhmässä mukana. On siis ollut paljon uusia ihmisiä, joihin on saanut tutustua ja tietenkin se ei aina ole helppoa. Ryhmissä on kuitenkin ollut toisia kannustava ilmapiiri, joka on rohkaissut ottamaan kantaa ja osallistumaan opiskeluun. EHOPE-ryhmä, jossa olen ollut syksystä lähtien, on useaan otteeseen siirtänyt minut pois mukavuusalueeltani - tai ei niinkään ryhmä vaan opiskelu ryhmässä.

Opiskelu eHOPE-ryhmässä on vaatinut toisenlaisia taitoja kuin ne, joita olen tottunut käyttämään muussa opiskelussa: digiosaamista. Olen nyt suorittanut muutaman digimerkin ja työlästä on; jotenkin tuntuu, että teen joka kerta kaikki mahdolliset virheet...no, periksi enanna vaan suoritan ne. AC-lla työskentely antaa mahdollisuuden erilaiseen vuorovaikutukseen; vaatii taitoa kuunnella keskittyneesti toisia ja samalla keskittyä omaan opimiseen.

Osaamisen osoittaminen niin sanotussa palapelimalissa vaatii huolellista suunnittelua. Millaista visuaalista materiaalia, miten jaksotan tuokion, miten aktivoin osallistujia, miten varmistan oppimisen?