Opettajuus tulevaisuudessa

OPETTAJAN TYÖN SUUNNITELMALLISUUS JA TULEVAISUUS 2016

Saara Kotajärvi

ECVET

ECVET on järjestelmä, jonka avulla ammatillisen koulutuksen opintosuorituksia voidaan siirtää maasta toiseen niin, että ne ovat vertailukelpoisia. Tavoitteena on toisaalta lisätä yksilöllisten opintopolkujen mahdollistumista ja toisaalta lisätä sekä opiskelijoiden että opettajien (kuin myös muun henkilökunnan) liikkuvuutta.  – Viittaan tässä myös oppilaitosten kansainvälistymisstrategioihin, joissa liikkuvuuden lisääntyminen on keskeisempiä tavoitteita. Esimerkiksi OAMK:n strategiassa on tarkalleen määriteltynä ulkomaille vaihtoon lähtevien opiskelijoiden ja opettajien määrät, samoin oppilaitokseen tulevien opiskelijoiden ja opettajien määrät. Strategiassa myös määritellään, millä muilla keinoilla kansainvälistymistä tuetaan. ( Oulun ammattikorkeakoulun kansainvälisen toiminnan suunnitelma vuodelle 2013). Järjestelmän tavoitteena on myös pedagoginen uudistus, jossa jäykästä suoritusten keräämisestä on siirrytty osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Tämä on merkittävä uudistus, joka on vaatinut myös suomalaisen ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistuksia.

TUTKE UUDISTUS

TUTKE-uudistus eli ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus on vaatinut  - ja vaatinee edelleen – muutosta sekä ajattelutavoissa että toiminnoissa. Tähän saakka on opintojen suorittaminen tietyn kaavan, standardin mukaan, ollut keskiössä. Nyt keskiössä ovat opiskelijan osaaminen ja sen kehittymisen tukeminen.

Opetuksen suunnittelun lähtökohtana ovat osaamisperusteisuus, yksilöllisyys (henkilökohtaiset oppimisen suunnitelmat) sekä työelämälähtöisyys. Tämä asettaa vaatimuksia sekä oppijalle itselleen että häntä ohjaavalle opettajalle.

Opettajan työn kuva muuttuu suoritusten mahdollistajasta oppimisen ja osaamisen tukemiseen. Opettaja ei voi enää tarkastella, onko oppilas ollut riittävästi läsnä ja suorittanut riittävät kokeet, tentit tai tehtävät vaan hänen tulee arvioida oppijan osaamista. Oppija puolestaan arvioi omaa osaamistaan, tunnistaa osaamisensa ja arvioi täydennettävän osaamisen. Opettajan tulee arvioida, onko osaaminen riittävää, onko oppija riittävällä tavalla osoittanut ja dokumentoinut osaamisensa vai tarvitaanko osaamisen täydentämistä. Oppija voi hankkia osaamista myös muualta kuin oppilaitoksen tarjoamasta tai hänellä voi olla osaamista jo ennestään liittyen aiempaan koulutukseen ja kokemukseen. Kun opettaja aiemmin pystyi arvioimaan suoritusta tiettyjen kriteerien mukaan, on hänen nyt kyettävä katsomaan asiaa laajemmin ja osattava tunnistaa osaaminen oppijan antamien näyttöjen ja/tai dokumenttien perusteella. Tämä ei välttämättä aina ole aivan yksiselitteistä ja vaatii opettajalta paneutumista asiaan, vahvaa osaamista osaamisalueesta sekä laaja-alaista näkemystä, ennakkoluulottomuuttakin.

Yksi uudistuksen aiheista on työelämälähtöisyys. Entistä enemmän pyritään siihen, että ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet vastaavat työelämän vaatimuksia. Myös oppimisympäristöjen tulisi olla mahdollisimman lähellä aitoja työelämäympäristöjä. Työelämä muuttuu kaiken aikaa ja sen myötä muuttuvat myös ne vaatimukset, joita opiskelijalta vaaditaan, jotta hänestä tulee työn osaaja. Oppilaitokset ovat tietenkin kautta aikojen tehneet yhteistyötä työelämän kanssa mutta nyt sen merkitys korostuu. Parhaimmillaan tästä hyötyvät kaikki – niin oppija, oppilaitos kuin työelämäkin. Yhdessä voidaan suunnitella oppijan osaamistarpeita vastaavat työtehtävät, jotka tukevat hänen oppimistaan ja osaamistaan. Samalla työpaikka voi saada arvokasta lisäosaamista ja kehittämisen mahdollisuuden oppijan ja hänen oppilaitoksensa mukanaan tuomalla (uudella) tiedolla ja taidoilla. Aidossa työympäristössä voidaan tunnistaa sellaista osaamista, joka muuten joidenkin oppijoiden kohdalla olisi työlästä. Tästä voisi esimerkkinä olla nuori, jonka kirjalliset ja suulliset taidot ontuvat mutta joka käytännön työtehtävissä osoittaa osaamisensa mitä parhaimmilla tavoilla. Mikäli oppiminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen tapahtuvat työympäristössä, oppija saavuttaa sellaisia taitoja, joita oppilaitosympäristö ei välttämättä tue: oma-aloitteisuutta, päätöksentekotaitoa sekä vuorovaikutustaitojen kehittymistä oman ammattialan vaatimalle tasolle (tai ainakin siihen suuntaan).

Uudistus vahvistaa oppijan mahdollisuutta omaan yksilölliseen oppimispolkuun. Hänen on osoitettava osaamisensa ammattitaitovaatimusten mukaisesti mutta hänellä on enemmän vaihtoehtoja osaamisensa osoittamiseen. Hän voi suunnata opintojaan niin, että voi entistä paremmin opiskella omien mielenkiinnon ja innostuksen mukaan. Näin hänen motivaationsa säilyy paremmin ja se taas todennäköisesti takaa sen, että hän saa opintonsa loppuun ajoissa; tämähän on myös oppilaitoksen ja valtiovallan intresseissä.

MILLAINEN ON OPETTAJAN TYÖN TULEVAISUUS ?

Opettajan työn kuva laajentuu uudistuksen myötä. Hänen tulee hallita myös muita alueita kuin perinteinen opettaminen.

Suunnittelu on yhä keskeisemmässä asemassa opettajan työssä. Vaihtuvat oppimisympäristöt, yksilölliset oppimispolut ja osaamisperusteisuus vaativat toisenlaista suunnittelua kuin aiempi suorituksiin ja aikatauluihin sidottu oppiminen. Työelämässä käytetyt työmenetelmät ja tekniikat sekä ajattelutavan muutokset (esimerkiksi sosiaalialalla normaaliudesta yksilökeskeiseen työtapaan) edellyttävät opettajalta tiivistä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Lainaan tähän esimerkin ammattioppilaitoksessa opiskelevan poikani äidinkielen tunnilla ryhmän tekemästä lehtisestä: ”Terveiset sieltä (työssäoppimispaikasta) olivat, että olisi hyvä teillä koulussa opettaa enemmän alaan liittyviä työharjoitteita, mitä oikeassakin työelämässä tehdään”. Pitäisikö tämä tulkita niin, että työssäoppimispaikalla odotettiin oppijan jo osaavan tehtävät, joihin hänet siellä ohjattiin? Opiskelija oli edelliseen vastannut seuraavasti: ”Opetussuunnitelmaan voisi aika olla tehdä isoja muutoksia, että ei aina tarvitsisi sanoa työharjoittelupaikassa, että ei minulle ole opetettu käytännönasioita. Vähemmän teoriaa enemmän käytäntöä” . Teksti on kirjoitettu vuonna 2016 syksyllä.

Yksilökeskeisyys vaatii opettajaa ottamaan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa huomioon oppijan yksilöllisen opintopolun. Suunnittelu lähtee tosiasiassa (myös työelämälähtöisyyden ja osaamisperusteisuuden osalta) jo kauempaa eli oppilaitoksen suunnitelmista toteuttaa uuden ajattelumallin mukaista oppimista ja oppimisympäristöjä ja – malleja. Yksilökeskeisyys näkyy oppijan henkilökohtaisessa oppimissuunnitelmassa, jonka oppija laatii itse mutta yhdessä opettajan kanssa. Mikäli työelämä on suunnittelussa mukana, aina vain parempi; tätähän uusi ajattelumalli edellyttää. Opettajan tehtävänä on tukea oppijaa suunnitelman teossa niin, että oppiminen ja tarvittava osaaminen mahdollistuvat. Hänen tulee realistisesti arvioida, onko oppijan mahdollista päästä osaamistavoitteisiin suunnitellulla tavalla ja antaa jatkuvasti palautetta sekä osaamistavoitteiden saavuttamisesta että suunnitelman toteutumisesta. Opetus tulee suunnitella mahdollisimman isoiksi kokonaisuuksiksi työelämälähtöisesti.

Oppijalle on asetettu ammattitaitovaatimukset ja opettajan vastuulla on suunnitella oppimista niin, että tämä mahdollistuu. Sanomattakin on selvää, että opettajan on tunnettava nämä tavoitteet. Hänen on tunnistettava erilaiset työtehtäväkokonaisuudet, joiden avulla osaaminen mahdollistuu. Opettaja suunnittelee (mahdollisesti ja toivottavasti yhdessä muiden opettajien ja muun henkilökunnan kanssa) oppijan työjärjestyksen. Voisi kuvitella, että tämä on haasteellinen vaihe: miten suunnitella yksittäisen oppijan ja toisaalta ryhmän työjärjestys niin, että käytännössä työjärjestystä on mahdollista noudattaa ja osaaminen varmistuu? Oppilaitoksella on tietyt raamit, joiden puitteissa opetus tapahtuu ja tämä tietenkin asettaa reunaehtoja myös opettajan työn suunnittelulla ja toteutukselle. Toisaalta voisi kuvitella, että tällainen työskentely, jossa yksilöllisyys on keskeinen lähtökohta, opettaja voi käyttää omaa luovuuttaan sovittaessaan yhteen eri intressejä. Opettajalta vaaditaan yhä parempia vuorovaikutustaitoja myös suunnitteluvaiheessa; joutuuhan hän suunnitellessaan tekemään yhteistyötä monen tahon kanssa.

Opettaja joutuu myös suunnittelemaan, millä tavalla hän seuraa oppijan oppimisprosessia ja osaamistavoitteiden saavuttamista ja suunniteltava, miten hän tukee oppimisprosessia.

Opettajan työn suunnittelu – hänen työnkuvansa - olisi hyvä tehdä yhdessä johdon kanssa. Mikäli tavoitteena on aito työelämälähtöisyys, on tarkoituksenmukaista tehdä suunnitelmallista yhteistyötä työelämän kanssa. Opettajan on hyvä yhdessä johdon kanssa arvioida, millä tavalla suunnittelu on onnistunut suhteessa uuteen ammatilliseen koulutukseen.

Opettajan substanssiosaamiselle ja pedagogiselle osaamiselle uusi ajattelutapa asettaa myös vaatimuksia. Työelämän vaatimukset vaihtelevat ja yleensä lisääntyvät; tässä muutoksessa opettajan on pysyttävä mukana. Työelämä kokemukseni mukaan toisaalta odottaa oppilaitosyhteistyön tuovan mukanaan jotakin uutta työyhteisöön ja toisaalta opettaja odottaa yhteistyön antavan itselleen, oppijalle ja oppilaitokselle jotakin uutta. Opettajan on oltava valmis hankkimaan substanssiosaamistaan lisää; hänellä on oltava avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta omaksuakseen uusia ajatuksia, tietoa ja ajattelumalleja.

Ammatillisen koulutuksen muutos asettaa vaatimuksia opettajan pedagogiselle osaamiselle. Ottaessaan huomioon oppijan yksilöllisen oppimispolun on opettajan osattava valita oikeita pedagogisia ratkaisuja. Millainen pedagoginen ratkaisu sopii juuri tälle oppijalle, tälle ryhmälle? Millä tavalla mahdollistan ja tuen oppijan motivaation syntymistä niin, että hän löytää omat vahvuutensa ja osaa itse valita itselleen sopivat oppimisstrategiat niin, että osaaminen varmistuu ja samalla oppimisprosessi etenee? Yhteistoiminnallinen oppiminen ja vertaisarviointi tulevat korostumaan jatkossa entistä enemmän; opettajan tulee löytää motivaatio näiden pedagogisten mallien käyttöön ja näin innostettava oppijoitaan niihin. Opetusta on suunniteltava niin, että pedagogiset ratkaisut tukevat oppijan itseohjautuvuutta ja antavat hänelle edellytyksiä (yksilöllisesti) suunnitella omaa oppimistaan myös työelämässä.

Kansainvälistyminen asettaa myös vaatimuksia opettajan työlle. Opettajan tulee pitää omaa kansainvälistymis- ja monikulttuuriusosaamistaan ajan tasalla, myös kielitaitoaan. Hänen tulee olla tietoinen oppilaitoksen tavoitteista tässä suhteessa ja tukea sekä omien oppijoidensa osaamista tässä kuin myös olla valmis ottamaan oppijoikseen oppilaita eri kulttuureista.

Toteuttaessaan arviointia opettajan tulee osata arvioida oppimista ja osaamista erillisinä kokonaisuuksina. Palaute, jonka opettaja antaa, on osa arviointia. Palutteen tavoittena on tukea oppijaa näkemään vahvuuksiaan ja toisaalta näkemään kehitettävät seikat ja osaamisalueet. Palautteen avulla voidaan yhdessä arvioida osaamista mutta myös oppimisprosessia. Parhaimmillaan palaute antaa oppijalle oivalluksia hänestä itsestään oppijana, hänen ammatillisesta osaamisestaan ja oppimisprosessista.

Arvioinnin tulee olla oikeudenmukaista ja realistista mutta sen avulla ei saa ”tyrmätä” oppijaa vaan auttaa häntä näkemään oleelliset asiat. Opettajan on osattava suunnitella, missä vaiheessa oppimisprosessia hän arvioi osaamista ja oppimisprosessia niin, että se parhaiten tukee oppijaa mutta myös edistää oppimistavoitteiden saavuttamista.

POHDINTAA

Haastattelin tätä kirjoittaessani kolmea nuorta, joilla on kokemusta opiskelusta ammatillisessa oppilaitoksessa. Vävyni Sami valmistui LVI-asentajaksi 2009, poikamme Veikko valmistuu tänä keväänä puualan perustutkinnosta ja poikamme Eelis opiskelee toista vuotta rakennuspuolella. Halusin kuulla heiltä, millä tavalla ja missä oppimista tapahtui7tapahtuu ja millä tavalla osaamisperusteisuus näkyy – jos näkyy – opinnoissa.

Näyttäisi olevan niin, että osaamisperusteisuus on todellisuutta poikiemme kohdalla. Enää ei vaadita ehdotonta läsnäoloa esimerkiksi yhteisten aineiden kohdalla vaan esimerkiksi Veikko suoritti matematiikan tekemällä ensimmäisellä tunnilla tentin, jonka perusteella hän osoitti vaadittavan osaamisen. Sami on valmistunut vaiheessa, jolloin osaamisperusteisuus ei ollut näkynyt heillä ollenkaan. Eeliksen kohdalla termi osaamisperusteisuus oli tuttu ja hänen mukaansa se ehkä näkyy parhaiten siinä, että ehdotonta läsnäoloa ei joka aineessa vaadita.

Työelämälähtöisyys näkyy poikien kertomassa jollakin tavalla mutta en osaa arvioida, millainen muutos se oikeastaan on ollut. Eeliksen opetus on tapahtunut pääasiassa aidolla talonrakennustyömaalla näiden kahden vuoden aikana, joten oppimista tapahtuu aidossa ympäristössä. Veikko on antanut vaadittavat näytöt oppilaitoksessa. Samin mukaan hän ei oppinut työssäoppimispaikoissa mitään (paitsi oppi tunnistamaan erinäisiä LVI-alan tarvikkeita). Nyt, oltuaan työelämässä jo usean vuoden, hän arveli, että ei taitaisi ostaa taloa, jonka rakentajina ja LVI-osaajina olisi ollut ammattioppilaitoksen opiskelijoita…

Omissa opinnoissani osaamisperusteisuus on näkynyt hienosti. Uudenlaisen ajattelumallin omaksuminen vaati runsaasti aikaa – ja tekemistä. Kun asteittain täytti HOPS:aan ja suunnitteli opiskeluaan, alkoi vähitellen ymmärtää idean ja sen hienouden. Työssäni olen tavannut monia sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, jotka ovat työssäoppimisjaksolla yksikössämme. Yksikön esimiehenä keskutelen heidän tavoitteistaan ja näytön suunnitelmista. Näyttää siltä, että tällä hetkellä osaamisperusteisuus ei vielä tällä alalla näy – ei ainakaan minulle. Lähihoitajaopiskelijoiden tavoitteet ja suunnitelmat ovat erittäin moniselkoisia ja moninaisia. Myös näyttösuunnitelmat ovat mielestäni aivan liian monimutkaisia. Edellä mainitut ovat mielestäni vielä irrallaan käytännön työelämästä (esimerkiksi neljän viikon aikana laadittava kuntoutumista tukeva suunnitelma yhdelle asiakkaalle; täysin epärealistista tai sitten ajattelen asian liian laajasti. Kaikilla opiskelijoilla on käsittääkseni ollut aivan samat suunnitelmat eikä siellä ole muistaakseni ollut mainintaa osaamisperusteista…

Uusi malli vaatii aikaa – ja meitä, uudella tavalla osaamisemme saaneita opettajia. Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailmanlaajuisesti tunnettua ja arvostettua mutta jotta säilymme kilpailukykyisinä jatkossakin, on uudistuttava jatkuvasti.